WiseGym laajentaa toimintaansa Ruotsiin

WisePlatformin kansainvälistyminen on aloitettu suunnitelman mukaisesti kuntosaliliiketoiminnan osalta, kun WiseGym aloitti elokuussa vientiprojektin Ruotsiin.

Kuva Kimmo Lehto / Porilaine -lehti 3.9.2020.

WiseGym on ensimmäinen WisePlatformin päälle rakennettu toimialaspesifi toiminnanohjausratkaisu, joka on yhtiöitetty omaksi yrityksekseen. WiseGymin järjestelmä on suunnattu nimenomaan kuntosaleille ja liikuntakeskuksille. Kotimaisten pilottiasiakkaiden kanssa vuosina 2016-2018 kehitetty järjestelmä on ollut markkinoilla käytännössä viime vuoden 2019 alusta ja tällä hetkellä jo kolmisenkymmentä kotimaista kuntosalia käyttää WiseGymin järjestelmää.

"Ruotsissa on kolme kertaa niin paljon kuntosaleja kuin Suomessa ja kansainvälisesti vertailtuna harvinaisen suuri osa väestöstä käyttää alan palveluita. Kun vielä teknologinen taso on Suomen kaltainen, on Ruotsi meille erittäin houkutteleva markkina koeponnistaa koko WisePlatformia kansainvälisesti", toteaa WiseGymin toimitusjohtaja Lasse Myöhänen.

Ruotsin vientiprojektissa mukana on Business Finland Tempo-hankerahoituksen muodossa mahdollistamassa projektin rahoitusta omalta osaltaan. Projekti alkoi elokuussa ja nyt käynnissä on Ruotsin pilottisalien etsintä Ruotsin myyntipäällikkö Pierre Peterssonin johdolla. Petersson on aiemmin toiminut 12 vuoden ajan ruotsalaisen kuntosaliohjelmiston myyntijohtajana.

"Pierren rekrytointi projektin kasvoiksi Ruotsissa oli meille erittäin tärkeä asia. Kuten myös Björn Johanssonin korvaamaton apu markkinan konsultoinnissa. Molemmat mahdollistavat meidän Suomen henkilöstön täysipainoisen keskittymisen kotimaisiin asiakkuuksiin sitä millään tavoin vaarantamatta", jatkaa Myöhänen.


Yhteydenotto

Haluatko tietää lisää WiseGymistä? Jätä tietosi ja olemme Sinuun yhteydessä!

Lue lisää

Mullistamme kuntosalikokemuksesi.